Saulin lautapeliblog

Saturday, May 05, 2007

Pari erää Cartagenaa ja yksi peli Thurn und taxisia

Viikko sitten pelasimme Sannan ja naapurin kanssa yhden pelin Thurnia ja yhden pelin Cartagenaa. Olin pelannut Thurnia aikaisemmin kaksi kertaa ja olin voittanut molemmilla kerroilla. Halusin tällä kertaa kokeilla erityyppistä strategiaa, ja ajattelin yrittää ensiksikin ottaa Baijerin alueen ja sitten yrittää levittäytyä kovin leveälle rintamalle ja laittaa postitoimipaikkoja mahdollisimman nopeasti pisteyttämällä pieniä alueita. Mutta kun kortit eivät suosineet minua, niin lopulta en saanut edes Baijeria pisteytettyä. Lopussa minulla oli kaikista eniten postitoimipaikkoja laudalla, mutta kun ne olivat juuri huonosti hajallaan jättäen alueisiin aina yhden kaupungin aukkoja, niin en saanut alueita pisteytettyä. Jäin todella selväksi jumboksi tällä kertaa. Ensikertalainen naapuri pelasi hyvin ja voitti kalkkiviivoilla vaimoni.

Kokeilimme vielä pelata Cartagenaa, joka on edelleen yksi suosikkipeleistäni. Se on todella yksinkertainen oppia, mutta silti viihdyttävä peli eikä ole lainkaan solitairea (eli ei ole yksinpelailua). Minulla peli alkoi toimia heti alusta saakka, ja voitin pelin lopulta selkeähkösti.

Eilen Komssien perhe oli meillä kylässä, ja pelasimme kahden tytön häiritessä yhden erän Cartagenaa. Markolle ja Soilelle tämä oli uusi tuttavuus, ja lisäkseni myös Sanna oli pelaamassa. Peli kesti tällä kertaa aika kauan, kun etenkin Komssit miettivät siirtojaan todella kauan. Peli sujui kyllä taas tällä kertaa kuin rasvattu, ja voitin helpohkosti pelin kun sain kaikki kaverini hyvin tasaisesti vietyä labyrintistä turvaan veneeseen. Tämän voi myös todeta katsoessasi kuvassa olevia sinisiä merirosvoja.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home